Suomalaisen luontorunouden maisema on aina ollut linnuista rikas. Siivekkäitä ihaillaan runoudessa usein etäällä lentävinä, tai lintu paljastuu jonkun inhimillisen tunteen tai toiveen vertauskuvaksi. 1970-luvulla suomalaisen runouden lintukuvauksessa tapahtui muutos. Linnut tulivat lukijan lähelle kouriintuntuvasti mutta silti eläimellisen vierautensa säilyttäen. Ne alkoivat myös kärsiä ympäristöongelmista todellisten lintujen tavoin.

Poliittinen siivekäs on ekokriittisiä ja posthumanistisia teorioita yhdistävä tutkimus lintujen konkretisoitumisesta, siitä miten linnuista alettiin kirjoittaa lintuina. Suomalaisten runoilijoiden ympäristötietoista linturunoutta suhteutetaan runoutemme traditioon ja 1970-luvun ympäristöpoliittiseen keskusteluun. Keskeiseksi nousee kuitenkin kysymys siitä, millaisin keinoin runoilijat tuovat kulttuurin ulkopuolisiksi mielletyt linnut kulttuurin piiriin, runouteen. Filosofisesti ja poliittisesti kysymys on samalla ihmisten ja ei-inhimillisten olentojen yhteisestä ympäristöstä.

Runouden poliittisilla siivekkäillä on äänekkäät, nälkäiset nokat, metsähakkuita pakenevat siivet, ympäristömyrkkyjen vaurioittamat jalat ja loputtoman arvoitukselliset linnunsilmät.

Karoliina Lummaa on Turun yliopistossa opiskellut kirjallisuudentutkija.