Lapsen osallisuutta itseään koskevien asioiden käsittelyssä on korostettu kansallisessa lainsäädännössä ja lapsen ihmisoikeutena. Samalla lapsi on edelleen suojelun ja huolenpidon kohde. Erityisen hankalia kysymyksiä osallistumisesta ja suojelusta liittyy oikeudenkäynteihin, joissa päätetään lapsen läheissuhteista. Kaksi merkittävää tällaista asiaryhmää sijoittuu meidän järjestelmässämme eri tuomioistuinlinjoihin. Huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevat asiat käsitellään yleisissä tuomioistuimissa, kun taas huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta päättävät hallintotuomioistuimet. Jos samaan lapseen kohdistuu sekä yksityisen huollon järjestämistä että lastensuojelun toimenpiteitä, menettelyillä voi olla liitännäisyyttä. Lapsen prosessuaalinen asema näissä oikeudenkäynneissä on järjestetty eri tavoin.

Tässä prosessioikeuden alaan kuuluvassa väitöskirjassa tarkastellaan lapsen prosessiasemaa, kun hänen huollostaan tai huostaanotostaan päätetään tuomioistuimessa. Tutkimuksessa vertaillaan näissä asioissa omaksuttuja lapsen aseman lähtökohtia ja tarkastellaan lapsen osallistumiselle asetettavia laatuvaatimuksia. Erityisesti pohditaan, mitä oikeusturvaongelmia voi liittyä oikeudenkäynteihin, joissa nousee esiin kysymyksiä sekä huollon järjestämisestä että lastensuojelun tarpeesta. Tutkimuksessa otetaan esille myös kysymykset lapsen erillisestä edustamisesta ja avustamisesta oikeudenkäynnissä sekä tällaiseen tehtävään määrättävän henkilön roolista. Oikeudellista lähdeaineistoa täydentää kotimaisista huolto- ja huostaanottoasioista kerätty tapausaineisto, josta selvitetään menettelyjen liitoskohtien piirteitä ja lapsen osallistumisen toteutumista. Menettelyille asetettavia vaatimuksia tarkastellaan myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa.