Kuntajako on keskeinen hallinnollinen jako maassamme. Kunta on valtakunnan yleisen hallinnollisen jaotuksen perusyksikkö. Suomen kunnallishallinto alkoi 1860-luvulla, kun asetus kunnallishallituksesta maalla (1865) ja kaupunkien kunnallisasetus (1873) säädettiin. Laki kunnallisen jaoituksen muuttamisesta säädettiin vasta vuonna 1925. Tämä laki oli voimassa puoli vuosisataa, kunnes vuonna 1977 säädettiin laki kuntajaosta. Sitä seurasivat vuoden 1997 kuntajakolaki, vuoden 2009 kuntajakolaki sekä viimeksi mainitun muuttamiseksi säädetty voimassa oleva kuntarakennelaki (2013). Vuoden 1925 lain pääperiaatteet ovat säilyneet yllättävän samanlaisina koko lainsäädäntöhistorian ajan Tämä teos on hallinto-oikeuden alaan kuuluva kunnallisoikeudellinen tutkimus, joka hyödyntää myös hallintotieteen, valtio-opin ja aluetieteen näkökulmia. Tutkimuskohteena ovat kuntajako ja kunnallinen pakkoliitos sekä niiden keskinäinen suhde. Pohjoismaista Ruotsi aikaisemmin ja Tanska viime vuosina ovat olleet esikuvina maamme kuntauudistuksille. Vuoden 1925 laki kunnallisen jaoituksen muuttamisesta mahdollisti pakkoliitokset tärkeän yleisen edun perusteella. Vuosien 1944-1975 aikana tehtiin yhteensä 15 pakkoliitospäätöstä, joissa kuntien määrä väheni yhteensä 21 kunnalla. Vuoden 1992 lain muutos kielsi pakkoliitokset, mutta kuntarakennelaki mahdollistaa nyt ns. köyhän kunnan liittämisen vastoin sen tahtoa naapurikuntaan lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi kunnan asukkaille. Nykyisen lain pohjalta tehtiin kesäkuussa 2014 kaksi pakkoliitospäätöstä: Lavian kunta Porin kaupunkiin ja Tarvasjoen kunta Liedon kuntaan, molemmat vuoden 2015 alusta. Tutkimuksen loppupäätelmissä ja lainsäädäntösuosituksissa keskitytään pakkoliitoksen lainsäädäntösuosituksiin. Sen ohella esitetään tarkistuksia muuhun kuntajakolainsäädäntöön. Tutkimus on ajankohtainen ja hyödyllinen analyysi kuntajaosta ja kunnallisesta pakkoliitoksesta kunnallistoimijoille sekä kunnallisoikeudellisten kysymysten parissa työskenteleville.