Kirjassa kuvataan pääkaupunkiseudun läheisneuvonpidon kehittämistä ja vakiinnuttamista lastensuojelun avo- ja sijaishuoltoon. Artikkelikokoelmassa pääpaino on käytännön kokemuksilla: ääneen pääsevät lapset, vanhemmat, läheiset, sosiaalityöntekijät, koollekutsujat, kehittäjät ja kunnan edustajat. Kokemuksia peilataan tutkimustietoon ja uuteen lastensuojelulakiin. Läheisneuvonpito ei ole vain tekninen menetelmä, vaan työskentelyote, jossa kutsutaan läheiset mukaan lastensuojelutyöhön lapset huomioiden ja vanhempia arvostaen. Tarvittavaa asiantuntijuutta, voimavaroja ja tukea löytyy sekä läheis- että viranomaisverkostoista. Läheisneuvonpitoprosessi tarjoaa välineen, jonka avulla voidaan sopia tarvittavasta tuesta ja arvioida laadittujen suunnitelmien soveltuvuutta käytännössä. Kirja on samalla läheisneuvonpidon 10-vuotisjuhlajulkaisu ja Heikki Waris -instituutissa toimineen hankkeen loppuraportti. Kokemusten perusteella läheisneuvonpidolle on kysyntää ja sillä on oma paikkansa lastensuojelun työmenetelmänä.