Tampereen taisteluun maalis-huhtikuussa 1918 osallistui lähes 30 000 miestä. Se oli Suomen sisällissodan rajuin ja verisin taistelu.

Vastakkain olivat Tamperetta hallussaan pitävät punakaartilaiset ja kaupunkiin hyökkäävät senaatin eli hallituksen joukot, joita komensi Venäjältä Suomeen palannut kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim. Kaupungin puolustusta johti lähes loppuun asti Hugo Salmela, sahatyömies ja harrastelijanäyttelijä.

Tampereen operaation valkoiset aloittivat jo maaliskuun 15. päivänä. Mannerheim oli jakanut hyökkäysjoukot neljään itselleen alistettuun osastoon, jotka lähestyivät kaupunkia eri ilmansuunnista.

Pääsiäiseen mennessä Tampereesta oli tullut saarrettu kaupunki, jossa odotettiin ratkaisevaa taistelua. Se alkoi varhain huhtikuun 3. päivän aamuna. Valkoinen tykistö avasi tulen. Näytti siltä kuin taivas Tampereen yllä palaisi. Kaupunkia puolustavat punakaartilaiset oli tuomittu häviämään. He antautuivat huhtikuun 6. päivänä. Lähes 11 000 otettiin vangiksi.

Tärkeää roolia valkoisten voitossa esittivät Saksasta kotimaahan helmikuussa palanneet jääkärit. Merkittävä oli myös vapaaehtoisista muodostetun Vöyrin sotakoulun panos.

Tampereen valtaus oli tärkeä Mannerheimille. Hän halusi saada nimiinsä suuren voiton, ennen kuin saksalaiset ehtisivät tulla valkoisten avuksi. Tampereen jälkeen hän voisi kääntää katseensa Viipurin valtaukseen.

Tietokirjailija Antero Raevuoren teos pitää lukijaa otteessaan. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin vailla turhia pysähdyksiä. Koskettavia ovat sekä punaisten että valkoisten taistelijoiden kuin myös siviilien kohtalot. Hävinneitä kohtaa kosto: kuolemantuomioita jaetaan ilman oikeudenkäyntiä, Kalevankankaan punavankileirillä kuollaan nälkään ja tauteihin.

Tampereen taistelun arvet aristavat osin vieläkin - sata vuotta myöhemmin.