Riita-asioiden oikeudenkäyntimenettely uudistettiin Suomessa vuonna 1993. Oikeudenkäyntikulut ovat kasvaneet sen jälkeen dramaattisesti. Monessa tapauksessa osapuolten yhteenlasketut kulut ovat useita kymmeniä tuhansia euroa. Usein ne ylittävät riideltävän pääoman arvon ja lähes poikkeuksetta ne ovat kohtuuttomat osapuolten käytettävissä oleviin varoihin nähden. Oikeudenkäyntikulujen jyrkän kasvun myötä kulujen ei ole aina koettu jakautuvan oikeudenmukaisesti. Korkea prosessikynnys ja lisääntynyt kuluriski ovat muodostuneet esteeksi tuomioistuimeen ja oikeuksiin pääsylle.

Kirjassa oikeudenkäyntikulujen jakautumista sekä tuomioistuimeen ja oikeuksiin pääsyä tarkastellaan taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken. Näillä tarkoitetaan toisaalta yksityishenkilöitä ja niihin rinnastettavissa olevia yksityistä elinkeinotoimintaa harjoittavia henkilöitä sekä toisaalta yhtiöitä ja julkisyhteisöjä. Koska korkea prosessikynnys ja lisääntynyt kuluriski vaarantavat etenkin ensin mainittujen pääsyn tuomioistuimeen ja oikeuksiin, näkökulmaksi kirjassa on valittu tällaisten henkilöiden näkökulma.

Tästä näkökulmasta kirjassa selvitetään, minkälaisista kuluista ja missä määrin asianosainen voi täyden korvauksen periaatteen mukaan joutua vastuuseen vastapuolen kuluista sekä milloin kohtuullisuusperiaatteen mukaan on ilmeisen kohtuutonta velvoittaa asianosainen täyden korvauksen periaatteen mukaiseen suoritukseen.

Kirjassa osoitetaan, että silloinkin, kun kohtuullisuusperiaatteen mukaan saattaisi olla ilmeisen kohtuutonta velvoittaa asianosainen täyden korvauksen periaatteen mukaiseen suoritukseen, kuluriskiä ei aina tasata asianosaisten kesken. Sen vuoksi kohtuullisuusperiaatteen tosiasiallinen merkitys yhtiöihin ja julkisyhteisöihin nähden heikommassa asemassa oleville yksityishenkilöille tai niihin rinnastettavissa oleville yksityistä elinkeinotoimintaa harjoittaville henkilöille on vähäinen. Jotta sanottujen tahojen kannalta tärkeät access to justice -näkökohdat tulisivat entistä paremmin huomioon otetuksi, kirjassa ehdotetaan de lege ferenda kehitettäväksi oikeudenkäyntimenettelyä ja OK 21 luvun 8 b §:n kohtuullisuussääntöä.