Etelä-Sveitsin naisten tarinoissa paistaa vuoristolaisten köyhyys ja syvä katolisuus. 13 naista kertoo avoimesti toiveistaan, pettymyksistään ja saavutuksistaan sekä Wallisinsa jylhänkauniin luonnon kovuudesta. Ja kuinka kuuliaisuudessa tarvittiin tottelemattomuutta. Mirjam lohdutti aidsiin kuolevia, Edith jätti nunnaluostarin, Adele rutiköyhältä Italian alueelta tultuaan nai menestyvän kauppiaan, Marieta museonjohtajana pommitettiin tappouhkauksilla uudentyylisen näyttelynsä takia.

Wallisin ankean puutteen ajasta on vain kuutisen vuosikymmentä. Vuoristolaismaailma on nykyisin peittyneenä patinaan, ulkopuolisten kuvitelmaan jo iäti vallinneesta hyvinvoinnista. 1700-luvun aikana Sveitsin alueelta lähti noin 400 000 miestä ansaitsemaan leipänsä palkkasotilaana ja 1800-luvulla suurperheistä tai laidunjuustolan pidosta lähdettiin paremman elämän toivossa mm. Venäjälle Suomen suuriruhtinaskuntaan saakka. 1900-luvulla Wallisia koetteli maaltapako ja koko Sveitsin väestöä riitautti vaateet naisten äänioikeudesta. Karnevaalit rukousnauhassa -kirjan naisten kohtalot yltävät 1930-luvulta nykypäivään. Wallisin naiset eivät kuitenkaan aina kokeneet elämäänsä raskaaksi, vaan naisyhteisö vahvisti ja veitikka on säilynyt katseessa.