Liikunnasta on tehty fyysisen terveyden alihankkija. Liikunta-sanaa tuskin kehtaa mainita ilman terveyttä ja sitä kautta saatavia säästöjä. Tässä yhtälössä liikunta on kustannus, joka on maksettava fyysisestä terveydestä. Mutta ehkä kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, sillä terveysperusteilla ei suomalaisia ole saatu liikkumaan. Säästökiihkossamme olemme ehkä vetäneet väärästä narusta ja upottaneet liikunnan kalamaksaöljyyn: liikunnan ei tarvitse maistua hyvältä, pääasia, että se tähtää työ- ja toimintakykyyn.

Kisailu, leikki, karkelo, ilonpito ja huvi totuttiin joskus yhdistämään urheiluun. Harvemmin enää. Nyt urheilun näkyvimmät otsikot liittyvät otteluiden manipulointiin, lahjontaan, rahanpesuun, dopingiin, katsomoväkivaltaan, joukkotappeluihin, vastustajan vahingoittamiseen ja ryyppyjuhliin. Näin, vaikka näillä ilmiöillä on Suomessa vain pieni rooli lähes miljoonan ihmisen kansanliikkeessä.

Liikunnan ja urheilun kasvot ovat totisemmat kuin koskaan. Liikunnan ja urheilun synnyttämät tunteet ja elämykset ovat jääneet velvoiteliikunnan ja vilppiurheilun varjoon. Sääli, sillä ilon mentyä ei terveyskään maistu.

Kansakunnan pelastamiseksi määritellyt liikuntatavoitteet saavutetaan parhaiten tunteen kautta, todetaan Teijo Pyykkösen kirjoittamassa Hurmaa, hikeä ja hengailua - liikunnan vähän syvempi olemus (Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 29). Ihmiset kaipaavat liikunnaltaan mielekästä ja elämäniloa ylläpitävää harrastusta, elämyksiä, yhteisiä hetkiä ja huikeita tarinoita.

Hurmaa, hikeä ja hengailua koostuu liikunta- ja urheilutarinoista, joita täydentää Top 40 liikuntavaikuttajan esittely. Hyvien tarinoiden syntyä voi edistää monesta suunnasta. Vaikuttajista harmittavan pieni osa toimii liikuntasektorilla. Koko väestön liikuttaminen onnistuu vain, jos hyvien liikuntatarinoiden syntyä halutaan edistää muuallakin kuin liikuntahallinnossa ja -järjestöissä.