Riku Korhosen ainutlaatuinen aikalaisromaani on pääasiassa lähiöympäristöön sijoittuvien episodimaisten ja toisiinsa nivoutuvien kertomusten kudelma. Lähiöstä muodostuu konkreettista ympäristöä laajempi vertauskuva historiallisen perinteen sirpaloitumisesta ja ohenemisesta. Toisaalta lähiö näyttäytyy myös tarinoiden kasvualustana, merkityksellisenä paikkana, jossa kohtalot risteytyvät. Rakkauden, rakkaudettomuuden ja kuoleman ehdottomuus ovat ihmisissä läsnä kaikkialla. Moduuli-figuureilla oli arkkitehtien piirustuksissa sädekehät. Hienovaraisin maagisin ja tutkituin elementein Korhonen laajentaa suomalaisen proosakirjallisuuden usein melko kapeaa kuvausta lähiöistä sosiaalisten ongelmien täyttäminä, ikävystyttävinä ja kulttuurittomina slummeina.

Kerronnan sävy vaihtuu taitavasti nostalgiasta ironiaan tai groteskista runolliseen. Riku Korhonen ammentaa Douglas Couplandin tapaan nopeasti vanhenevasta populaarikulttuurista, Raymond Carverin perinnöstä, mutta toisaalta myös Samuel Beckettin tyyliin mustan huumorin ryydittämistä olemassaolon perustilanteista.