Niin se sitten meni

, (E-bog)

Niin se sitten meni
Tip en ven
159 kr
Gem i ny ønskeseddel
Du skal vælge en størrelse inden du kan lægge varen i varekurven.

Ei mennyt ihan niin kuin piti, mutta.

 

Paulasta tulee hyväntekeväisyysaktiivi tai sitten ehkä opettaja. Tätä on vähän vaikea päättää, mutta on kai pakko lopettaa pelkästään isän rahoilla eläminen, koska on kohta 40.

 

Tom on rikosjuristi ja entinen television lapsitähti, mitä ihmiset eivät näemmä unohda millään.

 

Ei missään pienissä häissä Paula ja Tom tapaavat ensimmäistä kertaa ja heidän välilleen syntyy heti kemia jota ei voi kieltää. Hankalaa vain, että häät sattuvat olemaan Paulan omat ja vastavihitty sulhanen on Tomin opiskelukaveri. Uudelle rakkaussuhteelle asetelma on siis kaikkea muuta kuin suotuisa ja kohtalo sekoittaa pakkaa vielä lisää ja tekee kaikesta entistä hankalampaa. Silti Paula ja Tom jäävät ajattelemaan toisiaan. Epätavallisen tapahtumarikkaan vuoden ajan saamme seurata heidän tarinaansa kummankin näkökulmasta - kirjan luvut kerrotaan vuorotellen Paulan ja Tomin kokemana.

 

Niin se sitten meni on koukuttava ja humoristinen ihmissuhderomaani, jossa kaikki Instagram-addiktiosta, intiimitatuoinneista ja yläluokan kirjoittamattomista säännöistä alkaen sekoittuu viihdyttäväksi keitokseksi, joka tarjoaa lukijalleen mainion lepohetken muusta.

 

Denise Rudberg on Ruotsin chick-lit-kuningatar, jonka kirjat ovat myyneet yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Hugo Rehnberg on tukholmalainen toimittaja ja Ruotsin viihdyttävimpiä kolumnisteja.

Nedenstående information stammer fra CNET, CDON.COM kan ikke garantere for, at denne information er korrekt.
Forlag: Made By BookBeat Kategori: Skönlitteratur
ISBN: 9789188501196 Media: EPUB
Titel: Niin se sitten meni Forfatter: Denise Rudberg, Hugo Rehnberg
Sprog: Finsk
Releasedato: 2017-01-26 Serie: -
Nedenstående information stammer fra CNET, CDON.COM kan ikke garantere for, at denne information er korrekt.
Antal omtaler: 0 Gennemsnitlig vurdering: 0
0%
0%
0%
0%
0%

Forsikringsvilkår

  • Reparation eller erstatningsprodukt med tilsvarende ydelse.
  • Erstatning ved skader forårsaget af en pludselig og uforudset udefrakommende hændelse, som f.eks. trykskade, knusningsskade, fugt/vand, lyn/torden/overspænding.
  • Erstatning ved funktionsfejl, der ikke dækkes af garantien eller reklamationsretten.
  • For mobiltelefoner er selvrisikoen 395 kr. ved en skade. For øvrige produkter gælder forsikringen uden selvrisiko.

Læs de komplette forsikringsvilkår

Information om – CDON produktforsikring

}

Tip en ven

Delbetaling

Dette produkt kan delbetales som følger:

  • 131 kr /måned - 6 måned, 0% rente (395 kr oprettelsegebyr, 39 kr gebyr girokort)
  • 94 kr /måned - 12 måned, 0% rente (495 kr oprettelsegebyr, 39 kr gebyr girokort)
  • 59 kr /måned - 36 måned, 14.95% rente (495 kr oprettelsegebyr, 39 kr gebyr girokort)

Omkostningsberegningen inkluderer ikke opsætnings- og administrationsgebyr.

Vælg Delbetaling som betalingsmåde i kassen.

Mere information »